Tamperelainen superhumoristi ja vaikuttamaan pyrkivä poliittinen sananvapaustaistelija Seppo Lehto morotti / heilasi eduskunnassa 27.9.2013 keskeisellä paikalla eduskuntatalon lehterillä
Kun asiat käännetään päälaelleen heilaamisesta / morjestamisesta alkaen ja aletaan lähteä stalinistihourujen kelkkaan lähtemällä voittajavaltioiden julkisiin valheisiin, siitä keitä sodissa on kuollut ja miksi (eero heinäluoma, timo soini, jutta urpilainen, yrjö rautio ja kaltaisensa) niin häpeä on osallistujien.
Onneksi on myös erilaisia näkökantoja:
Ohessa poliittisia vaikuttajia Lahden historiallisen museon seinällä reliefiin muotoiltuna, keinot olivat tuolloin toiset kuin nettiaikana: http://eurooppapaiva.blogspot.fi/2010/05/lahden-historiallisen-museon-seinassa.html
Tiedoksi:
27.9.13 tapahtumista eli Seppo Lehdon heilauksesta / morotuksesta on todellinen sateenkaaren kirjo erilaisina tulkintoina. Mielestäni tuo alla oleva Ylen tuleva ohjelma on esimerkki siitä miten poliittinen vaikuttamaan pyrkivä sanoma halutaan hukuttaa vain trollaamiseksi
------------------
----------------------
http://blogit.yle.fi/kulttuuriosasto/trollaus-on-parasta
Kulttuuriosasto kysyy: Mikä trollaamisessa on niin ihanaa? Oletko ruokkinut trollia? Milloin viimeksi suutuit netissä?
Avoimista provokaattoreista on lyhyt matka politiikkaan. Julkinen keskustelu elää nykyään provokaatioista. Jussi Halla-aho on osuvilla kommenteillaan saanut faneiltaan lisänimen Mestari. Samassa puolueessa avointa trollaamista harrasti James Hirvisaari aina erottamiseensa saakka. Hänen taustajoukoistaan löytyvä Seppo Lehto istui pari vuotta linnassa lain rajat ylittäneen pitkäkestoisen trollaamisen takia.
Suora lähetys tiistaina 22.10. kello 19.06–20.00.
Asiantuntijavieraana mediatutkija Sam Inkinen ( ohjelman otelainaus päättyy)
Seppo Lehdon poliittista huumoria blogivyörytyksenä http://seppo-lehto-huumoria.blogspot.com
Tamperelainen "Superhumoristi, eikä mikään natsi / komukka" ;)
----------------------------------
Ohessa poikkeuksellisesta tv-mainos, enpä muista koska olisin tv:tä mainostanut:
Trollaus on parasta
0 kommenttia
Riidankylväjistä on tullut nettikeskustelujen etujoukkoa. Nettitrollit ja provokaattorit ovat 2010-luvun avainhahmoja.
Sananvapaus tarvitsee edelläkävijöitä, ja digitaalisesta maailmasta on tullut sen suurin näyttämö. Netissä näkyvintä sananvapautta edustaa riidan haastaminen. Nettitrolli on henkilö, jonka ensisijainen tarkoitus on ärsyttää ihmisiä (ks. myös peelo ja flame).
Trollit opettavat meille, että mitään asiaa ei kannata ottaa liian vakavasti – ja samalla he opettavat meidät ohittamaan avoimen provokaation. Emme enää tulistu niin helposti kuin ennen ja osaamme kyseenalaistaa eri lähteiden uskottavuuden.
Maailman kuuluisin trolli on NSA:n vakoiluskandaalin paljastanut Edward Snowden. Takavuosinahänet tunnettiin chattipalstojen riidanhaastajana. NSA:n toimintatapojen paljastaminen onkin monessa mielessä täydellinen trollaus, se tulee jäämään historiankirjoihin.
Avoimista provokaattoreista on lyhyt matka politiikkaan. Julkinen keskustelu elää nykyään provokaatioista. Jussi Halla-aho on osuvilla kommenteillaan saanut faneiltaan lisänimen Mestari. Samassa puolueessa avointa trollaamista harrasti James Hirvisaari aina erottamiseensa saakka. Hänen taustajoukoistaan löytyvä Seppo Lehto istui pari vuotta linnassa lain rajat ylittäneen pitkäkestoisen trollaamisen takia.
Moni provokaatio päättyykin kunnianloukkaussyytteisiin. Ne työllistävät poliisia jatkuvasti enemmän, ja nettipoliiseina työskenteleekin tällä hetkellä noin 30 henkilöä. Suomen ensimmäinen nettipoliisi Marko ”Fobba” Forss aloitti työnsä syksyllä 2008. Hän näkee provokaation ja kunnianloukkauksen rajan selvänä:
"Voit argumentoida ja provosoida asiakysymyksen suhteen niin paljon kuin haluat, mutta silloin kun mennään henkilöön, lähestytään helposti kunnianloukkausta."
Trollaaminen on kuitenkin ennen kaikkea karnevalismia. Se lisää kriittistä medialukutaitoa ja tekee meistä netinkäyttäjinä lähdekriittisiä. Trollaaminen myös osoittaa, että koko digitaalinen kulttuuri on kuin massiivinen metafiktio. Keksityt todellisuudet sekoittuvat siellä yhteen, ja valuvat toisiinsa.
Sosiaalisen median rakenteet ovat mahdollistaneet niin lukuisia erilaisia retorisia keinoja argumentoida, että koko keskustelukulttuuri on muuttunut. Karnevalistisin ja kuuluisin sosiaalisen median rooli on kuitenkin itseoikeutetusti trolleilla. Vanhoilla kunnon riidankylväjillä.
Suomi on netissä kokoaan isompi, sillä digikulttuuri on läpäissyt kaikki yhteiskuntamme rakenteet. Seuraava iso muutos tulee olemaan sosiaalisen median keskustelutapojen laajeneminen ja arkipäiväistyminen.
Tässä maassa on totuttu vähäpuheisuuteen ja siihen, että sanotaan vain mitä tarkoitetaan (paitsi Savossa). Trollit muuttavat yksinkertaisen keskustelukulttuurimme monisyisemmäksi. Tulevaisuudessa ymmärrämme ehkä myös kielen nyansseja.
Kulttuuriosasto kysyy: Mikä trollaamisessa on niin ihanaa? Oletko ruokkinut trollia? Milloin viimeksi suutuit netissä?
Suora lähetys tiistaina 22.10. kello 19.06–20.00.
Asiantuntijavieraana mediatutkija Sam Inkinen.
----------
Uutislähde: http://jameshirvisaari.com/
294. Tiedote 2.10.2013
Tiedote 2.10.2013
James Hirvisaari
Julkaisuvapaa
Asia: Seppo Lehto vieraanani eduskunnassa 27.9.2013 ja siitä mediassa nostettu meteli
Ensinnäkin: Tamperelainen kansantaiteilija ja ystäväni Seppo Lehto on superhumoristi eikä mikään ahdaskalloinen natsi, ja hän on omien sanojensa mukaan "syntymähumalassa" eikä häntä kukaan tai mikään hillitse.
Toiseksi: Hänen visiittinsä eduskuntaan oli erittäin ajankohtainen tiistaisen istunnon takia (HE 19 sananvapaus ja rikoslaki), sillä käsittelin puheessanikin juuri Lehdon oikeusmurhaa.
Kolmanneksi: Pahoittelen, jos joku on loukkaantunut hänen internetissä julkaisemistaan kuvista, ja valitan jos jollakulla pipo kiristää; minulla ei kiristä.
Neljänneksi: Medialla taas mopo pahasti keulii, ja sen ainoana tarkoituksena lienee silkka kiusaaminen ja vahingonteko.
Viidenneksi ja varmuuden vuoksi: Minulla itselläni ei ole minkäänlaisia natsisympatioita - myös presidentti Kekkosta on juuri yritetty suurin otsikoin natsiyhteyksillä mustamaalata.
Kuudenneksi: Tunnustan, että olen halunnut saada julkisuutta yhdelle Suomen räikeimmistä oikeusmurhista - mediahan ei ole halunnut asiaa kunnolla tonkia, vaikka siinä olisi tutkivalle journalismille tuhannen taalan paikka.
Seitsemänneksi: Reilun pelin kannattajana minä en käsittele asioita puhelimessa vaan sähköisessä muodossa, jotta kaikesta jää aito jälki myös itselleni. Toimittajien on turha minulle soitella.
Kahdeksanneksi: Median toiminta on nyt jälleen hyvin pahantahtoista, ja toimituksissa luodaan tahallisesti varsin kyseenalaisia mielikuvia - onkin odotettavissa, ettei tätä omaa selostustani missään valtamediassa julkaista, ja juopa ja epäluottamus toimituksia kohtaan pelkästään syvenee.
Yhdeksänneksi: Suosittelen kaikkia kuuntelemaan eduskunnassa tiistaina 1.10.2013 pitämäni puheen (http://jam.pp.fi/blogi/293.htm) ja myös tutustumaan Seppo Lehdon oikeusmurhaan (http://jam.pp.fi/blogi/46.htm).
Kymmenenneksi: Mitään muuta sanottavaa minulla ei aiheesta ole.

-------------------
http://eurooppapaiva.blogspot.fi/
---------